24.2.2018

Riemuitse!


Pimeydestä nousee ääni
resonoi rumpuna rinnassa.
Höyryän aamun pakkasessa
kehoni tärisee kauttaaltaan.
Riemuitse, olet elossa
ja kevät tulee rytinällä!



10.2.2018

Maa-laa! Versio 2


Hups! Kirjoitin saman runon kahteen kertaan. Huomasin tuplatyön vasta, kun olin jo julkaissut tämän postauksen. Tästä syystä lisäsin otsikkoon "Versio 2" -merkinnän. Alun perin olen kirjoittanut runon idun ylös 23.12.2017 aamulla muutamassa minuutissa. Teen tällaista "aamuautomaattikirjoitusta" silloin tällöin. Joskus iduissa on tarpeeksi voimaa kasvaa runoiksi, joskus idut eivät jaksa elää. Tämä itu on nähtävästi voimakas, kun se kasvoi kahdeksi runoksi. En halunnut poistaa kumpaakaan. Olkoon tämä esimerkkinä siitä, miten runo ei ole koskaan valmis. Se elää, kuten kirjoittajakin, jatkuvasti muuttuvassa maastossa. Siksi sama runo kirjoitetaan joka päivä hieman erilaiseksi, niin kuin päivätkään eivät ole samanlaisia. Niin, se ensimmäinen versio löytyy alempaa nimellä "Rauha".


Elämä maalaa sinut
mustalla ja punaisella
verellä, olet hahmo
maalaajan kankaalla.

Ala heilua, kävele
ulos taiteilijan ateljeehen
tervehdi muita maalauksia
ja ala etsiä luojaasi.

Löydä hänet siveltimen takaa
vieraile toisissa tauluissa
vaihda liikkumaton levottomuus
elämää sykkivään yhteyteen


Ota pensseli käteen
maalaa laajoin vedoin
isolle kankaalle
täyteläisin värein.

Kuuntele kuinka rauha
laskeutuu kuin pöly, katso
kuinka valo piirtyy tauluun
ja ilo ohjaa kätesi kaaria.