Aamulla
me olemme heleitä
vaaleanvihreitä
lupauksia,
silmuja
elämän puussa.
Päivällä
myrskyt vyöryvät ylitsemme
me
saamme vahvan ruodon
ja
värimme syvenevät.
Illaksi
tuulet alkavat tyyntyä
kirpeys
on kypsyttänyt meidät
ja olemme
pelkistyneet erivärisiksi.
Kunnes
pimeyden jo tultua
me yhä
loistamme maahan viskattuina
keltaista
ja punaista valoa
(jos
joku vain pysähtyy katsomaan)
kun kylmyys
hapertaa, valumme
viemäreihin,
jauhaudumme maaksi
ja kevätkenkäiset tanssivat jo päällämme.
ja kevätkenkäiset tanssivat jo päällämme.
Pidän runostasi. Hienoa, lähelle tulevaa kuvastoa. Erityisesti sana "hapertaa" miellyttää minua, tässä yhteydessä, luonnon, ajan ja ihmisen.
VastaaPoistaMinustakin hieno kuvaus elämästä.
VastaaPoista