17.12.2017

Alkemiaa


Alaskan alkemistit seulovat
hiekkavuorista kultaiset hiput.
Minä löydän maailman kohinasta
sinun hymyherkät kasvot
ja verivaahterasieluiset silmät.

9.12.2017

Vaskooli

Kun sinä synnyt
vaskoolisi on tyhjä.
Joka päivä siihen lisätään
hiekkaa, soraa, kiviä.

Kun se on täyttynyt
sinä ihastut veteen
ja alkaa heiluva huuhtelu
ees taas ees taas.

Vaskoolisi tyhjenee mudasta
aina pohjaan saakka, jää
vain muutama kultainen hippu.
Ja katso, pilvet ryömivät jo esiin.

Kun myrsky lopulta puhkeaa
ja taivas ja maa kohtaavat
ei jäljelle jää enää mitään.
Vain yön syli, syvä hiljaisuus.
Vaskoolisi hautautuu maahan.

Hiekalla harhailee kulkijoita.
Yksi on valpas ja hereillä
kumartuu ja poimii soran seasta
säihkyviä kultaisia hippuja.



6.12.2017

Lampi ja lähde

Minulla on oma lampi
juoksutan sinne ojista vettä.
Karkotan kauriit ja muut janoiset:
Etsikää oma lampi, perkule!
Nyrkkini nousee, suuni sylkee sappea:
Täältä ei heru pisaran pisaraa!
Pystytän ympärille aidan
peitän pohjan muovilla
pumppaan suovedet sekaan.

Yöllä istun vartiossa
vesivarkaat, ne penteleet!
Nukahdan ja näen unen.

Metsässä pulppuaa lähde
kerää luokseen kaikenkarvaisia kulkijoita
kettu lipittää, mustarastas kylpee
satunnainen samoilija sammuttaa janonsa.
Lähde syöttää kirkasta puroa, ehtymättä
puro lirisee polveillen alas laaksoon
ympärillä kaartuvat suuret saniaiset.
Unessa istun lähteen keskellä
unessa olen tuo lähde:
maljani vuotaa yli, aina, aina, aina!

Aamulla havahdun: Mahdotonta!
Ei vesi liiku ilman imua!
Ei mikään voi olla ehtymätön!
Karkotan unen, terästäydyn
istun taas uhmaavan ryhdikkäänä:
Pah, hyvä jos itselle riittää!

Kumarrun juomaan lammesta
sammal tarttuu suupieleen:
Kylläpä vesi on tänään sameaa!

26.11.2017

Etäisten laaksojen mies


Pimenevässä illassa riudun kuin kuoleva.
Katson kuinka aurinko kultaa kaukaiset vuoret.
En huomaa takkatulen räiskettä
en kuule astioiden kilinää keittiössä
en tunne naiseni sivelyä poskella.
Ilta illan jälkeen tuijotan kultaista maisemaa.

Aamulla astun tyhjälle tielle.
Raikas ulkoilma huuhtelee keuhkoja.
Laulurastas tarinoi kuusen latvassa.
Vereni kiertää nyt nopeammin
olen tainnut herätä eloon!

Matka kulkee läpi vihreiden metsien
pitkin loputtomia kuivia tasankoja
rotkojen ja kuilujen reunoilla
yli virtojen, halki soiden.
Ja aina silloin tällöin tulen
kirkkaiden purojen äärelle
paksujen tammien varjoon.
En voi pysähtyä, matka on kesken
en ole löytänyt vuoria.
Olenhan nyt kultaisten huippujen mies!

Ja äkkiä vuoret ovat tässä
suoraan kompuroivien jalkojeni alla.
Olen uupunut ja viluissani.
Täällä ei ole ketään juhlimassa minua!
Aurinko on kadonnut pilvien taakse.
Olen yksin, yksin, niin kovin yksin.
Kotiseutu on hävinnyt horisonttiin.
Voi miksi sokaistuin ja lähdin?
Yön musta aukko imee minut sisäänsä.

Aamulla ylläni liitää kotka
allani hehkuvat vehreät laaksot.
Vereni kiertää nyt nopeammin
olen tainnut herätä eloon!
Lähden seuraamaan polkua laaksoon.
Löydänköhän enää kotiin?
Vino hymy karehtii huulillani.
Minä olen nyt etäisten laaksojen mies!



15.11.2017

Huurre


Hepokattien yösoiton jäljiltä
pyyhin huurteen pihakeinusta.
Nurmikot välkehtivät kuuraisina
omenankuulaassa aamussa.
Päivänä kun aurinko sammuu
jämähtää järvi hyhmäksi.
Silmäni huurtuvat kuuraiseen jäähän
ja kadotan katseeni sinun vesiin.

8.11.2017

Harso


Marraskuu herättää minut eloon.
Hiljaisuudessa tiaiset soivat kuin tiu’ut
närhi rääkäisee, ruma ääni, selviytyjä
tuo kirjava-asuinen metsän taikuri, loihtinut
pihlajat punaisiksi, nostanut madot maasta.

Marraskuu herättää minut henkiin.
Rauhaa ennen talven kylmää kuristusta
raja elämän ja kuoleman välillä ohenee.
Pelkisty, niin voit nähdä harson taa
ja kuulla kuoleman kuiskaavan ikuista lepoa.

Ja tällä puolella elämä lupailee valoa
joka synnytetään talvisilla hangilla
niin kuin syntyy valkea jäniksenpoika, valoa
joka lennättää linnut vaalenevalle taivaalle
Marraskuu herättää minut kohti valoa.