14.10.2017

Huulet


Ei meri ole märkä
(eihän sodassakaan tappo ole tappo
eikä paratiisissa hyvää tekoa huomata)
vain kuiva voi kostua
ratamonlehti sateessa
kaurahiutaleet kattilassa
rohtuneet vapisevat huulet
kun kiusoitteleva kieli koskee
ja elämästä kiiltävät huulet
niitä vasten painautuvat.


 
Nettikuva

Portti


Vilkuilen maailmaa kuin kuu taivaalla
asukkaat vetäytyneet lasien taakse
sytyttäneet valot, kokoontuneet yhteen
ja täällä pihan nurmet alkavat routia.

Aamulla aurinko tulee esiin
ja vaikka katseemme kohtaavat
vain hetkeksi, sinä tuntematon
avaat maailmaan portin minun tulla.

https://cdn.psychologytoday.com/sites/default/files/styles/image-article_inline_full/public/field_blog_entry_teaser_image/How%20Eye%20Contact%20Alters%20Behavior_0.jpg?itok=1du6Dtds




30.9.2017

Kehno kesä


Yöllinen nauruni kiitää avaruudessa
ja tokamak-reaktoreita aletaan käynnistää.
Yritämme säätää taajuudeksi yksi yhteen
mutta sinä vetäydyt kellariin maan alle
ja minä jään kiertämään näitä rantoja,
onhan ihmisen hyvä olla yksin, eikö niin.



Ja nyt koillinen lennättää arktiset hanhet
tänne, missä ne elävät vain hetken taivaalla.
Apua, sinä et tänäkään vuonna näe niitä
enkä minä osaa kertoa valkeasta välkkeestä
kun tummat pilvet vyöryvät merellä.
Ehkä kaikki ei ole nyt vain kohdallaan,
ehkä sää on rikki, olihan kesäkin kovin kehno.

24.9.2017

Keltaista ja punaista valoa


Aamulla me olemme heleitä
vaaleanvihreitä lupauksia,
silmuja elämän puussa.

Päivällä myrskyt vyöryvät ylitsemme
me saamme vahvan ruodon
ja värimme syvenevät.

Illaksi tuulet alkavat tyyntyä
kirpeys on kypsyttänyt meidät
ja olemme pelkistyneet erivärisiksi.


Kunnes pimeyden jo tultua
me yhä loistamme maahan viskattuina
keltaista ja punaista valoa

(jos joku vain pysähtyy katsomaan)

kun kylmyys hapertaa, valumme
viemäreihin, jauhaudumme maaksi
ja kevätkenkäiset tanssivat jo päällämme.


19.9.2017

Kultarahoja




Kesän kottaraiset kosteilla nurmilla
laulavat kuin keväällä.
Keltainen kehrä yhä lämmin
sylkenyt maan täyteen kultarahoja
vaihtanut elämän mätänevään mammonaan.

Äkkiä on hyytävä aamu ja tuuli
lakaisee repaleisen variksen etelään.
Syksy seivästää minut sijoilleen
näille tyhjille pihoille, minut
joka elin kottaraisen laulusta.